Sanat olivat tikareita,
lentäviä nuolia Kyöpelinvuorelta.
Yhtään tikaria en vedä takaisin,
annan kirkuvien noitien tehdä tehtävänsä.
Tänä yönä lähden matkalle,
otan korpinsulan mukaan.
Kirjoitan sillä loitsut,
tervaan mustat ruusut portinpieleen merkiksi.
Kun tulen matkalta takaisin,
en tule yksin.
Tuon mukanani rikin ja piikiven,
kutsun edeltämenneet.
Noidan lapsi kantaa mustaa viittaa.
Se ei ole aina kevyt
mutta sen yli ei kävellä edes lumikengillä.
Se on tehty mustista korpinsulista,
piikivestä ja rikistä.
Edeltämenneet ovat sen kutoneet.
Älä siis aloita,
kurja ihminen.
Älä aloita mitään mitä et voi viedä loppuun.
Poikani kantaa mustaa viittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti