Kommentteja kansalaiselle

"Sun ääni kuulostaa ihan M. A. Nummiselta mutta sun naurus on kylläkin Hannele Laurilta."

ORLY! Näin kuulkaa puhelimessa räkätettiin kun yritin parhaani raakkua äänellä joka luultavasti on suora imitaatio jonkun kuolevan lentoliskon kuolinrääkäisyistä. En voi olla eri mieltä frendini kanssa.

Mutta paras kommentti ikinä on jälkikasvun pohtiva analyysi äiti- henkilön tarpeesta käyttää epäkurantteja ilmaisuja; "Äiti, mä en käsitä miksi sä kutsut edelleen mua sun pupuksi koska en mä ole pupu etkä sä ole jänis joten mä en mahdollisesti voi olla sun pupu-jälkeläisesi. Me kuulutaan Homo Sapiens- ihmisrotuun ja sinun alalajisi on nainen ja minun mies mutta mä olen vasta poika. En jänis. Ihminen."
Tämän jälkeen ihmisrodun jälkeläiseni kohotti lukulaseja nenällään ja palasi huoneeseensa jatkamaan laivan pohjapiirrustusta. On se niin näppärä kyllä, mun pupuseni.

Aivastuksen lapsi

Ihan näin mainitsen...

Jos on tällainen super-flunssa niin ei välttämättä ole fiksuinta lähteä leikkelemään otsuria. Täytyy muistaa seuraavalla kertaa että aivastus ja yskiminen sakset kädessä saattaa johtaa aika raflaaviin lopputuloksiin...

Kaiken rehellisyyden nimessä olisi varmasti oikein hyvä vielä mainita että on olemassa baby bangsejä ja on olemassa tämä allekirjoittaneen nykyinen versio joka tipahtaisi kategoriaan prenataali bangs. 

Tietyllä tapaa tämä kaikki menee aika hukkaan, tällaisilla minibangseillä pitäisi olla arkkitehti tai ainakin graafinen suunnittelija. Haahuilisi pitkin päivää liian suuressa mustassa neuleburkhassa ja kolisuttelisi Aarikan puuhelmiä kaulalla (joko luonnollisen vaaleat tai sitten kirkkaan punaiset), naamassa olisi jumalattoman paksusankaiset mustat alatalot ja hitaasti lipuisi paikasta toiseen pää kallellaan pohtien mittasuhteita, muistaisi huokaista hiljaa ja painokkaasti aina ajoittain. 

Valtavaa haaskausta.

Tarina tästä aamusta

Vein aamulla lapsen taksiin ja sammutin valot kaikkialta paitsi eteisestä.

Tulin muutaman hetken päästä takaisin ja huomasin että pojan huoneessa paloi kattolamppu, minkä olin vähän aikaa sitten sammuttanut.

Mietin siinä hetken että onko meillä kenties vierailijoita. Tämä asunto on erilainen kuin mikään muu paikka missä olemme milloinkaan aiemmin asuneet, vieraammekin ovat monesti kysyneet minne se pienempi lapsi meni koska eteisestähän se vasta käveli... vaan ei täällä asu kuin minä pojan kanssa. Eräs ilta olin juuri peitellyt pojan nukkumaan ja menin tiskaamaan. Hetken päästä kuulin asunnon keskeltä korkeamman ja tyttömäisemmän äänen mikä sanoi aivan selvästi "äiti", hiivin pojan huoneeseen ja näin kuinka hän jo nukkui sikeasti. Palasin tiskaamaan ja pieni hahmo meni oven edestä. Menin uudestaan katsomaan poikaani joka nukkui edelleen. Asuntoon jäi jännä, latautunut tunne. Aamulla poika kysyi kuka se pieni lapsi oli joka oli meillä illalla. Sanoi nähneensä ja kuulleensa hänet jo ennen nukahtamista. 

Tein hetken aikaa paperitöitä ja lähdin asioille. Lähtiessäni kävin pojan huoneessa ja totesin että valot oli sammutettu.

Kohteliaita vierailijoita, sammuttavat valotkin lähtiessään.

Näitä tapahtumia näyttää yleensä sattuvan aina huonekalujen siirtelyiden sun muun tällaisen jälkeen. Viime viikolla maalasin pojan huoneen ja se järjesteltiin perusteellisesti. Nyt siellä on rauhallinen olo ja seinien väri hiukan pehmeämpi, vaalea ruskea. 

Kävin kirjastossakin, Kirjasto Yöllä on nyt virallisesti minun.

Elämä on hyvä.

Loppupäivän sutinat edessä ja velvollisuudet kutsuvat. Loppuvuosi näyttää vähintäänkin aktiiviselta ja 2014 tuo mukanaan kokonaan uusia asioita. Niihin valmistautuminen on jo alkanut.

Ihon alla kihelmöi. Jotain on tulossa, jotain on tapahtumassa. Muutoksia, uutta tietoa.
Olen valmis.

Feel so different

" Se jonka myrsky on ottanut omakseen, se toivoo jatkuvasti tyyntä ja jos tyyni tulee, se kysyy levottomana ja pettyneenä, myrskyn kärsimättömyys sisässään: onko tämä mitään elämää?

Mitä tehdä niille jotka tahtovat suudella tulta, syleillä kuuta ja asua kuvajaisissa?"

-Tommy Tabermann, Rakkaudesta ja pyhästä vihasta-

Minä sytytin pukin tuleen, pesin vuoren ja suljen silmät lopulta. Taivun puiden kanssa.